-
Hesekielin kirja 4
- 1 "Ihminen, ota savitiili, aseta se eteesi ja piirrä siihen kaupunki, Jerusalem.
- 2 Pane se saarroksiin, rakenna sen ympärille piiritysvalli ja luo valtausluiska sen muureja vastaan, sijoita joka puolelle sotaleirejä ja pane muurinmurtajia yltympäri sitä uhkaamaan.
- 3 Ota sitten rautainen leivinlevy ja pane se rautamuuriksi itsesi ja kaupungin väliin ja katso sen takaa saarrettuun kaupunkiin, niin että olet kuin yksi piirittäjistä. Tämä on merkki Israelin kansalle.
- 4 "Asetu sitten vasemmalle kyljellesi ja ota päällesi Israelin kansan synnit. Niin kauan kuin sillä kyljellä makaat, niin kauan sovitat heidän syntejään.
- 5 Minä annan sinun kantaa niitä yhtä monta päivää kuin on Israelin synninteon vuosia: kolmesataayhdeksänkymmentä päivää.
- 6 Kun olet sen tehnyt, käy vielä oikealle kyljellesi. Sinun tulee kantaa myös Juudan kansan synnit, ja minä panen sinut kantamaan niitä päivän vuotta kohden, neljäkymmentä päivää.
- 7 "Pidä katseesi piiritetyssä Jerusalemissa ja paljas käsivartesi ojennettuna sitä kohti ja ennusta Jerusalemia vastaan.
- 8 Minä panen sinut köysiin, niin ettet voi kääntyä kyljeltä toiselle ennen kuin olet piirittänyt kaupunkia täyden ajan.
- 9 "Ota vehnää, ohraa, papuja, linssejä, hirssiä ja vaivaisvehnää, pane ne samaan astiaan ja leivo niistä itsellesi leipää. Se olkoon ravintosi niiden kolmensadanyhdeksänkymmenen päivän ajan, jotka makaat kyljelläsi.
- 10 Punnitse ruokasi, jonka syöt: kaksikymmentä sekeliä päivää kohden, ja sinun tulee syödä se aina samaan aikaan.
- 11 Vettäkin saat juoda vain määrämitan: kuudenneksen hin-mittaa, ja sinun tulee juoda se aina samaan aikaan päivästä.
- 12 Syö leipäsi ohuina kakkuina, jotka paistat heidän nähtensä ihmislannalla."
- 13 Ja Herra sanoi: "Näin joutuvat israelilaiset leipänsä syömään, saastaisen leipänsä vieraissa maissa, joihin minä heidät karkotan."
- 14 Minä sanoin: "Voi, Herra! Koskaan en ole koskenut mihinkään saastaiseen. Lapsuudestani tähän päivään saakka en ole syönyt itsestään kuollutta tai petojen raatelemaa eläintä enkä pannut suuhuni saastaista lihaa."
- 15 Silloin Herra sanoi: "Saat käyttää karjanlantaa ihmislannan asemesta, paista leipäsi sillä."
- 16 Herra sanoi minulle: "Ihminen, minä ehdytän jerusalemilaisilta leivän saannin. He joutuvat punnitsemaan leipänsä ja syömään sen ahdistuksen vallassa. Vettä he saavat vain määrämitan, ja he juovat sen pelko sydämessä.
- 17 Heillä ei ole leipää eikä vettä, kaikki he ovat kauhuissaan, ja he menehtyvät syntiensä tähden.
-
-
World English Bible (web)
- Afrikaans
- Albanian
- Arabic
- Armenian
- Basque
- Breton
- Calo
- Chamorro
- Cherokee
- Chinese
- Coptic
- Croatian
- Czech
- Danish
- Dari
- Dutch
-
English
American King James Version (akjv) American Standard Version (asv) Basic English Bible (basicenglish) Douay Rheims (douayrheims) John Wycliffe Bible (c.1395) (wycliffe) King James Version (kjv) King James Version (1769) with Strongs Numbers and Morphology and CatchWords, including Apocrypha (without glosses) (kjva) Webster's Bible (wb) Weymouth NT (weymouth) William Tyndale Bible (1525/1530) (tyndale) World English Bible (web) Young's Literal Translation (ylt)
- English and Klingon.
- Esperanto
- Estonian
- Finnish
- French
- German
- Gothic
- Greek
- Greek Modern
- Hebrew
- Hungarian
- Italian
- Japanese
- Korean
- Latin
- Latvian
- Lithuanian
- Malagasy
- Malayalam
- Manx Gaelic
- Maori
- Mongolian
- Myanmar Burmse
- Ndebele
- Norwegian bokmal
- Norwegian nynorsk
- Pohnpeian
- Polish
- Portuguese
- Potawatomi
- Romanian
- Russian
- Scottish Gaelic
- Serbian
- Shona
- Slavonic Elizabeth
- Spanish
- Swahili
- Swedish
- Syriac
- Tagalog
- Tausug
- Thai
- Tok Pisin
- Turkish
- Ukrainian
- Uma
- Vietnamese
-
Pyha Raamattu (1992) (pyharaamattu1992 - 1.2)
2023-05-17Finnish (fi)
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.
Tämä raamatunkäännös on Kirkon keskusrahaston omistama. Teksti on tarkoitettu tutkimus-, opetus-, ja opiskelukäyttöön. Tekstin saa hakea itselle, mutta kopioiminen ja edelleen levittäminen on ehdottomasti kielletty. Muuta kuin henkilökohtaista tutkimuskäyttöä varten tarvitaan erillinen lupa kirkon keskusrahastolta.
Finnish Bible authorized by Evangelical Lutheran Church of Finland in 1992.
This translation of The Holy Bible is copyrighted by Kirkon keskusrahasto. The text is intended to research and studying purposes. The text may be retrieved to your personal workstation but copying and re-distributing is strictly forbidden. For other usages than personal research, teaching and studying a separate license by Kirkon keskusrahasto is required.
Kirkon keskusrahasto
Satamakatu 11 A
00160 HELSINKI
FINLAND
tel. +358-0-18021
SWORD version by Tero Favorin (tero at favorin dot com)- Encoding: UTF-8
- Direction: LTR
- LCSH: Bible.Finnish
- Distribution Abbreviation: Pyhä Raamattu 1992
License
Copyrighted; Permission to distribute granted to CrossWire
Source (OSIS)
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/GEN.1/1.-Mooseksen-kirja-1
- history_1.1
- Added two missing words in Luke 24:53 (2003-05-07)
- history_1.1.1
- Fixed encoding of .conf (2012-12-28)
- history_1.1.2
- Rebuilt module with braces {} instead of lt/gt (2013-01-03) ; Supplied missing "}" in 1Ch 12:11. Also replaced every instance of multiple whitespace by a single space. See http://www.crosswire.org/tracker/browse/MOD-230
- history_1.2
- (2023-05-17) Converted from imp to OSIS and correction of the braces (MOD-230)

Favourite Verse
You should select one of your favourite verses.
This verse in combination with your session key will be used to authenticate you in the future.
This is currently the active session key.
Should you have another session key from a previous session.
You can add it here to load your previous session.